kaikki romahtaa taas..koulu ahdistaa, en uskalla mennä sinne. mulla ei oo siellä kavereita, oon yksin, välitunnit on pelkkää helvettiä koska joudun laahustamaan yksin. syömään en ees halua mennä koska nolottaa vielä enemmän istua siellä yksin lautanen nenän edessä. mikään ei näytä olevan pahasti, mutta mun pää räjähtää. en oikeesti enää tiedä mitä siellä pyörii. viikonlopun jälkeen oon istunu kotona. en uskalla näyttäytyä missään. oon ruma, läski nössö..en uskalla ees käydä omalla parvekkeella tupakalla ellen oo meikannu ja laittanu hiukset ja vaatteet hyvin. ja vaan sen takia koska naapurin jätkät käy tupakalla melkein aina samaan aikaan. makaan kirjaimellisesti parvekkeen lattialla jos iskee vaikka keskellä yötä himo mennä tupakalle..en vaan enää halua näyttäytyä ilman sitä suojusta kellekkään. oon peittäny kaikki omat asiani muilta, en avaudu enää kellekkään, en edes M:lle..pidän kaiken salassa ja oon oma itteni vaan kotona yksinäni. aina ihmisten ilmoilla oon aina jotain aivan muuta, jotain vahvempaa, jotain sellasta mikä kestää vittuilut ja vastoinkäymiset. yksin ollessani sitten saan murtua kaikessa rauhassa eikä kenenkään tarvitse nähdä sitä. paljon helpompaa näin. muille, ei mulle, mutta se ei haittaa.
en tiedä yhtään mitä teen nyt ton koulun kanssa. toisaalta tekis niin mieli vaan jättää sekin ja lähteä jonnekkin kauas pois, piiloon ihmisiltä, mutta toisaalta pakko jatkaa. en voi olla niin nyhverö taas että jätän tämänkin koulun kesken. en vaan saa ajatuksistani mitään selkoa. pelottaa, ahdistaa, oon ihan paniikissa koko ajan.