someday i'm gonna say goodbye..

en oikein tiedä enää mistään mitään. en tiedä meneekö mulla hyvin vai huonosti, tykkäänkö olla koulussa vai en, onko mun elämä palaamassa raiteilleen vaiko ei..tuntuu että oon kaikista noista asioista kumpaakin mieltä. tai no oikeestaan mulla ei oo yhtään minkäänlaista mielipidettä mihinkään noista. mä vaan tuun, oon ja meen. ei mitään tunteita, puhun ja hymyilen jos on tarvis, muuten vaan hiihdän paikasta toiseen. jotenki vaan tuntuu että mun ajatukset on aivan erillään mun kropasta. minä ja mun ajatukset lentelee ympäriinsä ku pieni kärpänen ja kroppa menee ja tekee ihan omiaan. oon ihan sekasin.

ystävyyssuhteet on miten on. huonostihan ne tällä hetkellä menee. tarkoitan nyt sitä mun porukkaa. muihin en oo pitäny yhteyttä, tai no oon välistä, mutta se tyssää aina siihen kun en saa niiltä mitään vastaukseks nii oon luovuttanu niitten suhteen. jos ei kiinnosta niin sitten ei, minkäs sille mahtaa. mutta M:ään oon hyvin pettyny. me etäännytään toisistamme päivä päivältä. se ei "kerkeä" pitämään yhteyttä mikä aiheuttaa mussa taas sen ihan sama- tunteen. ja se taas aiheuttaa sen että M luulee mun olevan vihainen joten se ei taaskaan pidä muhun yhteyttä, joko ei uskalla tai ei vaan jaksa. mulle se taas tarkottaa vaan sitä ettei se jaksa välittää musta. ja siitäpä se sitten lähteekin. sit siitä kuuluu viikon hiljaisen jakson jälkeen ihankun mitään puhumattomuutta ei olis ollukkaan ja siitä ärsyynnyn minä. koska kukaan ei koskaan viitsi kysyä MULTA että miten menee.

nyt kun oon ollu toooosi paljon yksikseni ja saanu tehdä omia juttuja kotona ja miettimisellekki on jääny aikaa, niin oon tavallaan päässy yli siitä, ettei ketään kiinnosta mun olemassaolo. en jaksa enää ärsyyntyä tai mäkättää siitä, ettei mua pyydetä minnekkään, ettei mulle soitella tai mun luona ei käydä vaikka kuinka luvattiin. ei haittaa. aivan sama. oonpahan varmistunu siitä, ettei ne olekkaa mulle oikeita ystäviä. ei edes M.....pakko myöntää.....vaikka se sattuukin..nykyään tuntuu et vaikka se huomaiski ettei kaikki oo nyt niinku pitäs ja se kysyy siitä, niin se vaan jotenki vaikuttaa siltä et se kysyy vaan sen takia että se saa tietää. eli pelkästä uteliaisuudesta, ei siitä et se muka oikeesti välittäis. koska jos kerron sille jotain nii ei mitään. ei se auta, ei neuvo, ei halaa, ei ota enää puheeks sitä asiaa ikinä. vaan jatkaa niinku koko keskustelua ei olis. kysymys kuuluukin sillon, miks helevetissä se halus ees tietää kyseisen asian? 

kaikki muuttaa, tai lähtee opintojen jälkeen jonnekki. ja kaikki ilmottaa siitä vaan tosi lyhyellä varotusajalla. M sano lähtevänsä inttiin, ehkä jopa keskeyttää koulun, muuttaa ulkomaille...muillaki menee jollai tapaa samaa rataa suunnitelmat. eli jään sit ihan yksin. jee. no, siitäpä lähinkin miettimään että koulun jälkeen voisin muuttaa itekki ulkomaille, kauemmas täältä ja koko porukasta. alottaa yksinäni kaiken alusta uudessa maassa. sounds good? mun mielestä ainaki. tää paikka on liian kulutettu. ja täällä on aivan liian vaikeeta olla yksin..täällä jotenki vaan syrjitään niitä jotka kulkee yksin omia polkujaan. koska täällä on niin huippu muodikasta olla 50 hengen porukassa ja aina tietonen kaikkien asioista..huoh.

että tämmöstä tällä kertaa. ei jaksa eikä kiinnosta..entiiä oikeesti mitä teen.....

koulu! ...ja vanhaa paskaa taas...

koulua jo viikko takana ja kieltämättä hyvin alkoi tämä syksy vaikka pelot oli melkein sietämättömät. luokka on aivan ihana, ihmiset tulee toistensa kanssa toimeen, kaikki juttelee keskenään ja oon saanu jopa kavereita! en edes pelännyt tänään yhtään kun piti esittää tehtävä luokan edessä : ) tuntuu niin hyvältä että on hyväksytty jossakin. oon antanu itestäni irti niin paljon kun vaan voin, vaikkei olo olisikaan sellanen että tekisi mieli nyt jutella. mutta oon pakottanu itteni ja pakko kertoa että se toimii. en jää ulkopuolelle ja tunnen itteni paljon vahvemmaksi nyt kun ihmisit on itse tullu mun luo juttelee. ehkä ei mitenkää ihmeellistä kun kuitenkin kaikki alotti uusina oppilaina eikä kukaan tuntenu toisiaan niin tottakai sitä yrittää vaan tutustua kaikkiin, mutta mulle sillä on suuri merkitys että mun luo tullaan ja mun seurasta nautitaan, mun perässä kävellään, mua jäädään odottamaan...oon tällä hetkellä niin ilonen! vaikkakin hyvin väsynyt ja loppuun kulunut tämän viikon jälkeen kun koulua on joka päivä 8-16..ja jotkut tunnitkin on niin pitkäveteisiä että huhhuh. mutta meinaan levätä nyt viikonloppuna niin paljon kun voin. löysin taas motivaationi opiskelun suhteen. se on iso juttu kanssa koska yleensä opiskelu on mulle pakkopullaa mikä ei mee alas. nyt kun kaikki on uutta, kiinnostavaa ja alakin on oikea niin opiskelu on oikeasti kivaa.

aiheesta kukkaruukkuun, hommasin itelleni tatuointivehkeet. kyllä, meinaan tehdä ihmisille leimoja ihoon :DD itselläni olenkin jo testannut. nyt pitää vain kehitellä näitä vähän ruostuneita piirtämistaitoja.

syömiset on menny ihan päin persettä, onko mitenkää suuri yllätys ees...koulun taki varsinkin koska pitää jollakin jaksaa vetää päivä loppuun asti enkä halua että mun mahan murina kuuluu aamusta asti...ja koska ihan senkin takia oon syöny etten pyörry ku puhutaan siellä sisäelimistä, piikeistä ja verestä. vaikka paljonhan tuo mieltä kuitenki laskee ku huomaan taas miten paisun ja turvon...enkä liiku yhtään, muutaku koulumatkan ehheh yhteensä joku 15min jee..siinä mielessä oon pettyny itteeni. mutta yhtään ei tuu mieleen sellasta tapaa tai menetelmää jolla saisin pidettyy mahani turvan tukossa jos oon syömättä...

edit// hirveetä haipakkaa piti lähtee kirjottamisen ääreltä porukoitten kanssa keilaamaan ja siitäpä mentiin sitten syömään....wuhu perkele. pää on nyt tyhjä koska kaverit taas vammaa jotain..vittu mikä oikeesti tää "jätetään se yks aina pihalle porukasta" aina on?!!?!?! ei niinku mitää helevetin rajaa. M:ää sentään nään koulussa välkillä muita en sitten yhtään. varmaan pariin viikkoon ketää. eikä nekää oo mua kaivannu millää lailla, ei yhtäkää viestiä eikä muutakaan.......tulee taas nii arvostettu olo saatana. anteeks aamen.

varoitus: pitkä ja tylsä postaus

tyhjä olo. ahidstaa ja stressi painaa. siitä on kolme päivää kun vaihdettiin viestejä M:n kanssa. kolme päivää kun ei olla oltu millään lailla yhteyksissä. vain kolme päivää, mutta silti tuntuu ikuisuudelta..pakko myöntää itelleen taasen kerran etten voi elää kunnolla ilman sitä ihmistä. olo on just sellanen ettei millään oo enää mitään merkitystä, koska, no, niinkuin oon varmaan sanonukki, ketään muuta ei mun seura kiinnosta. eipä kukaan muukaan ole muhun yhteyttä pitäny..tää meni taas siihen samaan mitä yläasteella joskus. oon yksin. nyt vaan ihan oikeesti yksin, kun ei oo perhettä hääräämässä saman katon alla. ainoot sosiaaliset kontaktit mulla on mun "avustajan" asuntopalvelusäätiöstä ja iskän kanssa silloin tällöin autolla ajamisen harjottelu. ei tää oo ollenkaan kivaa..toisinaan mietin, että on ihan hyvä olla välistä yksin, mutta kun sitä yksinoloa tulee liikaa, varsinkin sillonkun on oikeasti tarve nähdä jotakuta niin en silloin tiiä mihin rakoon menisin kun ajatuksilla ei ole päätä eikä häntää.

perhe kävi lauantaina moikkaamassa. sekään ei tunnu enää kivalta. ennen ajattelin että jee, edes joku oikeesti haluaa nähä mua ja välittää musta, mutta nyt...nyt tuntuu vaan ettei nekään välitä ja että näkeminen on pakkopullaa sekä mulle että heille. oon hirveen ahdistunu niitten seurassa nykyään, ei vaan tunnu omalta. en tunnee itteeni hyväksytyks edes perheen kesken. kai se sitten johtuu siitä etten tunne niin yhtään missään seurassa..

tai sitten..

oon viimeaikoina tutkinu netistä kaikkea masennukseen liittyviä juttuja, mm psykoosi juttuja ja tämmösiä, mutta varsinkin persoonallisuushäiriö pisti silmään tosi kovaa. oon ennenkin epäilly sitä koska ihan oikeesti, mulla ei oo välistä kaikki muumit laaksossa ja monet oireetkin täsmää muhun..välistä tuntuu ettei mun olemassaololla ole mitään merkitystä ja voisin samantien vaikka kuolla, mutta toisaalta sitten fiilis nousee sinne asti että tunnen olevani paras. noitten kahen välimaastossakin pyörin paljon, silloin taas en tiedä mistään mitään enkä osaa oikein päättää mitä tai kumpaa olisin.
tai no mulla menee muutenki vähän hassusti nää mun persoonat. siitä ei oo kovin pitkä aika kun tajusin että mun oman, sen aidon persoonallisuuden lisäksi on monta muutakin, jota oon kehitelly vuosien varrella tilanteiden mukaan. mulla saattaa vaihtuu se persoona monestikkin päivässä esim jos herään aamulla ihan normaalina minänä, ilosena ja pirteänä, sitten heittelen ajatuksia sinne tänne ja pyöritän päässäni asioita niin naps! olenkin jokin masentunut pieni olio jolla ei ole merkitystä. sitten taas naps ja olenkin hirveä ämmä joka ei välitä mistään, ei pahanteosta eikä seuraamuksista, vaan teen miten lystää vaikka tahallanikin. tää oli vaan esimerkki, ei se kaava oo aina tuollanen. niitä ei ole aina kolme persoonaa päivässä eikä aina nuo samat. jokin niistä saattaa olla pinnalla montakin päivää, kun taas sitten jotkut päivät olen koko ajan oma itseni. jokaisella persoonalla on oma tyylinsä ja tapansa ja pikkuhiljaa omat nimetkin...on se tottakai varmaan ihan luonnolista että ihminen mukautuu seuran ja tilanteen mukaan, mutta tää on jotenki erilaista. en edes aina tarvitse mitään tilannetta tuollaseen pään sisäiseen napsahteluun. noin voi käydä vaikka istuisin koko päivän kotona katsoe telkkaria.
tässä on kuitenkin joitain niitä, joita tunnistan. toivottavasti niitä ei tule lisää..
1. minä: iloinen, pirteä, optimistinen, huumorintajuinen, aina menossa, rento, pukeutuminen fiiliksen mukaan, mutta suht rento sekin
2. masentunut: no, kirjaimellisesti masentunut. ei jaksa mitään, inhoaa itseään, itsetuhoinen, riippuvainen ihmisistä, pukeutuminen aika tavallista massaa, vähän kallistuu siihen ettei jaksa oikein välittää ulkonäöstä
3. itsevarma: ehkä liiankin itsevarma, ylimielinen, hiljainen mutta hyvin päättäväinen ja dominoiva, pukeutuminen provosoivaa ja käsitys omasta viehätysvoimasta/taidosta nousee korkeuksiin

kaksi viimeistä on lähinnä vaan ääniä mun pään sisällä, mutta nekin välillä jollain tapaa huomaa mun käyttäytymisestä
4. ana: "laihdu tai olet luuseri", ei anna syödä, mielessä vaan ruoka ja liikunta, vaatteen peittäviä ettei vaan läskit näy
5. sellanen luurankomainen hirviö jolla on valtavat kynnet: jaksaa aina muistuttaa miten säälittävä oon, miten oon kaikessa huonoin enkä koskaan pääse muitten tasolle. aiheuttaa mussa itteni vähättelyä ja säälin hakemista, mutta joskus provosoi olemaan agressiivinen muita kohtaan. vaatetus yleensä mustaa suurella korumäärällä(liittyen tohon agressiivisuuteen)

on sitten toki niitä kausia kun mun pääni ei osaa päättää minkä noista päästää valloilleen joten oon vaan pelkkä kuori. en tunne oikeastaan mitään enkä saa ajatuksistani selvää.

kävin tänään liukkaan kelin ajoradalla. oli hauskaa, vaikka veikkaan että tositilanteessa ei paljoa naurata. mutta kuitenkin nautin siitä ja oli kivaa kun sain ajaa kokonaan itse. iskä ei saanut koskea omaan jarruunsa! enää inssi ja sitten olen toivottavasti hieman iloisempi.

...

muhun sattuu. ihan hirveesti, enkä edes tiedä tarkkaan miksi. rohkenin eilen pyytää parasta ystävääni eli M:ää kahville ja no käytiin sitten. ei se kuitekaan mennyt niinkuin luulin. ei lähellekään...istuttiin kahvilassa ehkä 10 minuuttia ja sitten kierreltiin toiset 10 minuuttia kaupungilla. ei meillä tosin hauskaa edes ollut koska olin koko ajan hiljaa. ja heti kun sain kuulla siitä niin vaivaannuin vielä enemmän. en tiedä yhtään mikä muhun meni, oon todella harvoin M:n seurassa tuollanen. kuitenkin yritin selittää, tosi vaikeesti kylläkin, ettei mulla mene nyt yhtään hyvin ja sitten yllätys yllätys yks kaveri soittaa M:lle ja kohtahan se on jo meidän seurassa. tai no sehän meni niin että ne kaks meni kolikkopelipaikkaan pelaa ja minä katoin vierestä..no sitten mentiin pöydän ääreen istumaan, ne otti kahvit ja rupes juttelee miten siistii ois lähtee oman parin kanssa ulkomaille. M puhukin mulle sillon aikasemmin sinä päivänä että haluis tehä yllätyksen tyttöystävälleen vuosipäivänä, eli lähteä ulkomaille. sitten ne mietti vielä että lähtisivät kahdestaan, siis M ja se kaveri reissuun, suomen rajojen sisäpuolella kuitenkin pysyen. 
se kaikki kuulosti niin kauheelta sillon. ne kaikki sanat, paksunnettuna ja hidastettuna..tuijotin vaan ikkunasta ulos ja kyyneleet kihos mun silmiin. en vaan voinu uskoo sitä todeks et mun kuullen suunnitellaan tollasia juttuja, varsinkaan kun mua ei oteta ees keskustluun mukaan..mutta eniten satuttaa se, ettei kukaan ikinä halua lähteä mun kanssa minnekkään, kukaan ei tee koskaan mulle mitään yllätyksiä..oon miljoonasti ehdottanu etenkin M:lle että hei, säästetään vähän rahaa ja käydään jossai ulkomailla, edes pariksi päiväksi. mutta ei, mun ehdotukset sivuutetaan aina. mulle kelpais ihan mikä yllätys vaan. oisin varmaan ilonen jo siitä jos joku ehottas et hei lähetään maatilalle kattoo sikoja. oikeesti. ei luoja. koska kaikkien muitten yllätykset on sitä luokkaa just että järjestetään reissuja tai muuta hienoo.
"onko kaikki ok?" joo tottakai. mikä ois muka vikana. menkää te vaan pelaa, minä odotan tässä. käännän vaan katseeni pois ettei M nää mun kosteita silmiä. aha no nyt ne lähtee pois, M:n pitää viedä jäätelöö tyttöystävälleen. no, seuraan jonkin matkaa. kuuluu taas sama keskustelu ulkomaista. en halua kuulla, en halua olla nyt tässä. minuun ei kiinnitetä mitään huomiota. pysähdytään. 
"tuletko mukaan?"
"en"
"miksi? meetkö sitten kotiin?"
"joo."
"hmph. no liikutko illalla minnekkään?"
"en."
"no entäs huomenna?"
"entiiä. moikka."

ja sitten lähdin vaan kävelee. tosiaan, oli taas ihanaa olla M:n kanssa "kahdestaan". niin käy aina. se oli taas koko ajan puhelimensa kimpussa, ja plus vielä se kaveri tuli. perkele oikeesti. mun teki mieli niin huutaa M:lle et kiitos tästä päivästä, oli todella kivaa kattoo kun te pelaatte ja suunnittelette romanttisia matkoja. eipä oo sitten pahemmin tullu viestejä eikä puheluita...tiesin ettei sitä kiinnosta olla mun kanssa, kun ei kahdestaankaan enää voi olla..

tänään kävin kaupungilla yksinkseni. ostelin vähän niitä näitä ja kolme tuntiahan siinä vierähti. oli ihan mukavaa olla pitkästä aikaa yksin julkisella paikalla. tai no, ehkä se johtu vaan siitä etten kiinnittäny mihinkää huomiota, uppouduin vaan omiin ajatuksiin ja haahuilin sinne tänne.


ahdistuskohtauks kiitos että ilmaannuit...

wow, lovely

oon tällä hetkellä aika ilonen nimittäin paino on tippunut 56 kiloon ja vyötärö kaventunut 61 senttiin! okei tiedän nää on vaan nesteitä mitkä on lähteny koska en oo syöny pariin päivään muuta kuin pari leipää ja pari mandariinia. mutta silti! näyttää siltä että parin päivän sisällä pääsen siihen 55 kiloon mikä olikin tavoite näin aluksi. pääsisinköhän miten lähelle 50 kiloa ennen koulun alkua..? 

eilen kävin 40minuutin kävelylenkillä melkein heti herättyäni, eli joskus 2 aikaan. sen jälkeen oonkin kattonu vaan skinssiä lopun päivästä. cassie on vaan niin ihana!<3
tää olo vetää pakostakin hymyn huulille. heikotus aina kun nousee, tyhjä maha joka kurisee aina välillä, kevyt ja hauras olo..tätä olen kaivannut. ainut paha tässä on vaan se, että nää mun nälän poissa pitämisen taidot on vähän ruosteessa..mutta eiköhän ne muistu mieleen kohta kun on vähän pakko pysyä liikkeessä. 

muuten kaikki asiat meneekin paskasti, mikään ei oo muuttunu. näyttää siltä et minä ja tää mun syömisvammailu ollaan jälleen kahdestaan. no, ei se kai mitään..oon sentään kehittäny paremman maailman itelleni päässäni, joten kaiken pitäs olla hyvin? ei mulla oo mitään hätää.