en oikeastaan enää jaksa. en jaksa olla täällä. valun hyvää tahtia takasin sinne pohjalle. syömiset on taas menny persiilleen, syön nykyään pelkästään valmisruokia, joissa on tietysti niin maan vitusti niitä kaloreita...nyt loppu. alkoholia menee, en nuku kunnolla, en osaa elää, eli oon taas rappiolla. näin alkuun voin kertoa että pahoittelut tekstin laadusta koska kyllä, tälläkin hetkellä olen pienessä humalassa...
mulla siis ei olekaan enää tyttöystävää. se juttu tyssäs jo alkumetreillä. tänään sitten koin pahimman järkytyksen kun kaksi mun pitkäaikaista ihastusta (jotka valitettavasti kuuluu vielä tähän lähimpään kaveriporukkaan jee...) oli kahestaan tosi pitkään poissa ja vieläpä pussasivat lähdettyään koteihinsa. ei niinku mulla vois yhtään parempi tuuri olla tämän romantiikan osalta. yhelle niistä mä kyllä eilen "kerroin" että mulla saattaa ollakkin jotain tunteita sitä kohtaan. hirveessä jurrisahan minä olin eikä asiaa kyllä otettu enää ees puheeks. harmittaa ihan sikana, siksi oonkin nyt nolo ja jatkan yksin ryyppäämistä kotona vaikka juuri tulin festareilta. lähin vaan lätkimään sieltä ja sammutin puhelimen. aattelin että huomenna en varmana liikku minnekkään. en vaan jaksa. on vaan sellanen olo että oon kaikille turha. okei oon aina mukana, juttelen ihmisille, yritän parhaani. mut silti kukaan ei tee mitään ollakseen mun kanssa. mulle ei soitella, mua ei haluta nähä tyyliin tupakalla jossain. oon vaan "joku ihminen" siinä meidän porukassa. haluisin niin kokea sen kun oikeesti ihmiset tappelee mun huomiosta, tai et mä oon se jonka kanssa ihmiset haluis olla paljon. edes hetken ajan...mikään ei oo niin turhauttavaa ja masentavaa kun tajuaa olevansa pelkkää ilmaa kaikille..sen takia en jaksais enää elää. tähän asti oon pitäny itteni hengissä ystävien takia koska ne on mulle koko elämä. mut nyt kun porukkakin alkaa vähitellen hajota ja muuttua niin ei mullekkaan jää mitään...en ees tiiä mikä mua pidättää..mie oon niin sekasin kaikesta..mikään ei oo nyt hyvin..

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti