sietämätön ahdistus.

minä sitten muutin eilen. kämppä on nyt vihdoin siistitty ja loputkin tavarat purettu. voin sanoa, ettei tää vieläkään tunnu omalta..vaikka tää onkin yksiö ja parempi kun edellinen niin silti tuntuu että tilaa on aivan liikaa. keittiö on kauheen iso, on oma parveke, vessa on parempi, äänieristys pelittää loistavasti eikä melua kuulu mut silti..oon kai sitten niin tottunu siihen paskempaan, etten suostu omaksumaan näin "luksus" kämppää. ahdistaa olla vaan täällä yksin, varmaan jo senkin takia etten kuule koko ajan ihmisten ääniä niinkuin keskustassa.

syömiset meni heti päin helevettiä kun kävin äidin kanssa kaupassa. en ajatellut yhtään vaan lappasin siihen koriin vaan lisää ja lisää ruokaa ja yllätys yllätys puolet on jo päivässä syöty...en oikeesti tiiä mikä mua vaivaa. itken joka kerta sen jälkeen kun oon syöny. en vaan pysty hillistee itteeni..inhoon itteeni! en kestä sitä kun mun mahamakkarat kasvaa, reiden läskistyy, kasvot on pyreet eikä kylkiluut näy enää. tekee mieli taas vaan heittää kaikki ruuat menemään, mutten kehtaa kun ne on äidin viimeisillä rahoilla ostettu..oon vaan niin perseestä ja paska tytärki...

ahdistaa tällä hetkellä aivan kaikki. tajusin, että hyvä kausi kesti puoli vuotta, niin pitkään kaikki oli hyvin, mutta nyt palan loppuun hetkenä minä hyvänsä. koulu pelottaa ihan sikana, tää muutto ahdistaa ja se, että nyt lähiaikoina kolme mun todella hyvää ystävää muuttaa pois kaupungista. en tiiä miten tuun kestämään sen..

oon aivan hukassa, enkä taaskaan jaksa tehdä asialle mitään..