Hei..

Ajattelin perustaa blogin toisen kerran kun ensimmäinen yritys meni täysin penkin alle. Itsekriittisyys ja tunne kirjoitantätäaivanturhaan ottivat ylivallan, mutta nyt päätin ottaa tämän kutakuinkin vakavasti. En yhtään tiedä mitä minun pitäisitähän kirjoittaa. Tulen varmasti käsittelemään teksteissäni paljon masennukseen, paskaan olooni ja syömishäiriöihin liittyviä asioita ja tämä on kai se keino saada taakkaa harteiltani pienemmäksi. Kirjoittamalla. Kyllä, rakastan kirjoittamista. Se on minulle keino ilmaista itseäni kun en sanallisesti siihen koskaan kykene.

Jos nyt vaikka alottaisin kertomalla itsestäni. Olen vuonna 94 syntynyt tyttö, joka ei oikein osaa löytää sitä kauan sitten kadotettua minäänsä millään. Mielialan heittelyt, syömisongelmat sekä kovat ulkonäköpaineet alkoivat jo ala-asteella eikä niistä olla päästy vieläkään eroon. Päinvastoin, ne vaan pahenevat entisestään. Olen ollut jo pienestä pitäen hyljeksitty ja aina se musta lammas porukoissa. Liikuntatunneilla jäin viimeisenä valituksi ja muutenkin vapaa-ajalla olin aina se viimeinen vaihtoehto.Silloin kehitin itselleni pääni sisällä paremman maailman. Kuvittelin itseni laihana, kauniina ja suosittuna ja siitäpä  sen unelman tavoittelu lähtikin. 

Minulla on kylläkin tällä hetkellä ystäviä, aivan mielettömän ihania ystäviä, mutta miksi? En ymmärrä mitä he minussa näkevät. Monesti olen sitä kysynytkin. Vastaus on aina sama, "olet persoonallinen, suvaitsevainen ja kaikille aina mukava. Olet lojaali etkä kaksinaamainen valehtelija, kaunis, auttavainen ja hyväsydäminen". En minä ole..olen aivan liian kamala heille..silti he minua jaksavat ja yrittävät auttaa. Vaikka olen masentunut, syömishäiriöinen, erakoitunut ihminen, joka saa harva se päivä mitä eriskummallisempia kohtauksia ja jaksaa valittaa elämästään.


En harrasta mitään. Tai no, voiko piirtämistä, kirjoittamista ja laihduttamista harrastuksiksi kutsua. Tosin, mitä ikinä sitten saankin aikaan, loppuu se yleensä itkupotkuraivariin koska olen "huono" kaikessa. En osaa enää ajatella olevani hyvä missään. Kaikki mihin kosken muuttuu paskaksi.


Tällä hetkellä suurin tavoite on saada laihduttaminen käyntiin. Taas kerran. Ruoka maistuu liiankin hyvältä. Haluan tuntea itseni kevyeksi, olla häpeämättä kun joku nostaa ilmaan, ja kävellä tuntematta ihrojen löllyvän. Olen elänyt puoli vuotta ilman vaakaa, ahdistaa. Mutta sen tiedän että painan tällä hetkellä vituttavat 59 kiloa ja pituutta löytyy 172cm.. vaaka on pakko hankkia pian.

Anteeksi pitkä ja tylsä teksti. Toivon kai löytäväni täältä samanhenkisiä ihmisiä, jotka kamppailevat näinkin hassujen asioiden kanssa, joilla on kuitenkin suuri merkitys.