ahdistaa kauheesti päivä päivältä enemmän. näin M:ää viimeks maanantaina ja tuskin huomennakaan onnistuu kun oon soveltuvuuskokeissa koko päivän...sillä on koko ajan jotain syitä miks ei vois nähä. muka niin kiireinen koko ajan. en oikein usko enää..koska ei kukaan muukaan oo ottanu yhteyttä kahteen viikkoon. oon itkeny joka päivä, käsikin on mustelmilla. teki niin mieli viiltää..ois riittäny yksi syvä viilto ja kaikki ois hyvin..kärsimys ois loppunu siihen. mutta tyydyin hakkaamaan ja raapimaan. ketään ei kiinnosta, enkä maha sille ite mitään. kukaan tuskin edes huomais jos häviäisin yhtäkkiä..
huominen tosiaan pelottaa hirveesti. mennä ihan tuntemattomaan kouluun, tuntemattoman ihmisjoukon sekaan ja vieläpä jutella niille ja vastata kysymyksiin. en halua..tiiätte varmaan sen tunteen kun on ihan murtumispisteessä, pidättelee kyyneleitä, mikään ei tunnu miltään ja pitäisi mennä jonnekkin jossa hymyillä ja esittää vahvaa ja iloista..ahdistaa ajatella ees huomista. en niin tuu selviimään siellä..pelottaa että juoksen vaan vessaan enkä uskalla enää tulla sieltä pois. haluisin vaan jäädä kotiin istumaan pimeessä tuijottaen tyhjyyteen. kyllä, suurin osa ajastani kuluu niin..en tiiä enää mitä tehä, miten päin olla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti