i'm too tired to be happy guys..

Tää päivä on ollu yhtä lagausta. Aamulla itkin sängyssä, onko pakko nousta. Töissä piilouduin vessaan ettei tarvitse nähdä muita työntekijöitä,  niitten vittuuntuneita ilmeitä kun en saa mitään aikaseks. Asiakkaita, joita en osaa palvella koska minulle ei olla järjestetty perehdytystä liikkeen tuotteista. En osaa mitään, en tiedä mitään, enkä uskalla avata suutani sanoakseni mitään.
Tein jotain tyhmää, en tiedä miksi ihmeessä niin tein. Pyysin parasta ystävääni mukaan psykologilleni. Okei, oon ajatellu sitä jo jonku aikaa, mutta miksi tein sen? Mistä lähtien oon halunnu ystävieni tietävän minun ongelmista? Siitä, että haluan vain kokonaan kieltäytyä ruuata ja laihtua? Etten osaa nauttia kunnolla kaikkien heidän seurasta? Pilaan kaiken kertomalla mitä päässäni liikkuu..ei tän näin pitäny mennä.  Oon pettyny itteeni.
Tosin, tänään oon pitäny näppini erossa ruuasta. Oon syöny vaan jogurtin, viisi hapankorppua, kaks kuppia teetä sokerilla ja maidolla ja....suklaapatukan....no, parempi sekin kun miljoona valmisateriaa ja päälle vielä juustoateria.
Väsyttää, särkee päätä. Haluun suihkuun mutten jaksa nousta. On hirveen painava olo, silmät ei pysy auki, mutta silti odotan. Odotan aina muita. Minua ei koskaan odoteta. Oon aina se, joka viettää monta tuntia peilin edessä näyttääkseen mahdollisimman hyvältä, laittaa kivat vaatteet, panostaa kunnolla itseensä, jos illalle on suunniteltu jotain. Ja sitten vain odotan. Monta tuntia. Odotan sitä puhelua jota ei kuitenkaan koskaan tule. Olen niin kyllästynyt siihen, että saan istua päivät lähtövalmiina ja sitten minut unohdetaan. Tai suunnitelmat ovatkin yhtäkkiä muuttuneet. Ja jos en ookkaan valmistautunu vaan löhöän tukka pystyssä ja meikittä sohvalla, kaikki onkin jo yhtäkkiä minun ovella. En tiiä yhtään mitä pitäisi tehdä..en jaksa enää...