and suddenly, i felt nothing

elän kai kahta elämää kerrallaan. tai sitten mun on vaan pakko myöntää, että mussa elää kolme eri persoonaa. on puoli, joka ei haluu elää, ei jaksa mitään, mikään ei kiinnosta, ettii jokaisesta asiasta ja esineestä tavan kuolla. välissä on tyhjä minä, joka ei tunne mitään, on sokea kaikelle. kolmas, ehkä liiankin optimistinen puoli taas puskee vähän väliä päälle haluten tehdä kaikkea kivaa nyt ja heti. tykkään siitä puolesta, koska mustakin tykätään sillon, mutta se on kuitenkin niin vieras. on masentunu minä-minä-optimistinen minä. ja mä katon sitä hyvää minää tavallaan kadehtien, koska se tuo iloa kaikille. se puoli saa kaikki nauramaan, se on itsevarma. tyhjä minä kadehtii sitä, koska ei osaa olla samanlainen. se optimistinen puoli tulee ja menee, ikäänkuin muistuttaakseen, että on hyvä välillä ottaa rennosti. ja juuri kun minä ois siihen tarttumassa, se lähtee. jättää tyjän päälle. ja sitten tulee huono minä. itsetuhoinen ja erkaantuva. se on turvallinen, joten tartun siihen melkein empimättä. kyllä, se tuo paljon tuskaa mulle ja muillekkin, mutta se on tuttu. tiedän miten se toimii, miten tekee asioita. ja mä oon sen orja. kulen sen puolen kanssa käsikädessä kohti tuhoa, vaikka tosiasiassa haluaisin "rakkaussuhteen" sen toisen puolen kanssa. mutten koskaan löydä sitä, se on jotain sellaista, jota on vaikee saada. tai edes jahdata. tiiätte varmaan miltä tuntuu ihastua johonkin ihmiseen, mutta kuitenkin ootte melkein varmoja ettei teillä oo mitään mahiksia siihen? sama täällä. haluan sen puolen kävelevän mun kanssa käsikädessä, haluun et se antaa mulle voimia pärjätä. haluan, että se puoli rakastaa minua takaisin.

mun paasto katkes yhdeks päiväks, koska kävin vanhempien luona. ja kyllä, en koskaa voi olla syömättä siellä jotain ylimääräistä. italiansalaattia, kolme valtavaa korvapuustia, friteerattuja banaaneja.........ei jumankauta...se pieni lohen pala olis riittäny! sitähän mä menin sinne ylipäätään syömään, en mitään herkkuja. mutta nyt se alkoi taas. paino on siinä 55.5 kohilla, eli ei nyt vielä kauheen paha, mutta saa luvan laskea siitä. niin kauan kunnes jalat eivät kanna.