oon elossa, kai..en oo varma oonko oikeesti enää olemassa. rakas on menetetty, kaveritki hilluu millon missäki ja yritän viimesillä voimillani pysyy mukana. mutta parempi sekin, kun olla yksin näitten ajatusten kanssa..kesä tulee ja mulla on paljon tehtävää vielä. pitää ettii työpaikka, harjotella iskän kanssa autolla ajamista ja selvitä muutenki. kesä ahdistaa enemmän ku aattelin koska en tiedä miten tuun selviimään kun pitää esittää iloista, käydä rannalla näiden läskien ja arpien kanssa, mennä baariin ihmisten keskelle synttäreillä ja suunnitella kaikkia mökkireissuja sun muita...


L tulee parin viikon päästä takas suomeen kahden kuukauden matkalta. ootan sitä innolla. pakko myöntää, että kai mulla sitten onkin jonkinlaisia tunteita sitä kohtaan..tai no ainahan mulla, kaikkia sellasia kohtaan löytyy kiinnostusta joita en kuitenkaa saa..mutta tajusin kun se lähti, että oon tykänny siitä jo vuoden verran ainaki. saa nähdä onnistunko pilaamaan kaiken vai osaanko kerrankin toimia oikein ja antaa koko asian olla..


syöminen on aika oudoks menny. en muista millon viimeks oisin syöny kiinteetä ruokaa, paitsi eilen sorruin juustoateriaan...en yhtään tiedä mitä ajattelin. ihan sama, pääasia on kuitenki se, että pärjään loistavasti ilman ruokaa.


saan ehkä lähipäivinä tatuoinnin. yks tuttu, tai no kaveri. tai oikeestaan en edes tiedä mitä se mulle on kun oon joskus säätäny sen kanssa...mutta kuitenkin se tekis. pieni ilonaihe, koska oon pienestä pitäen himoinnu leimoja.


jos nyt tiivistäen niin vaikka tässä on tulossa ja tapahtumassa olevinaan kaikkea hyvää ja kivaa, niin olo ei kuitenkaa oo lähellekkään ihanaa. päinvastoin. kiinnostus asioita kohtaan on laskenu melkein olemattomiin ja joudun nykyään päivittäin pitämään yllä kaiken maailman kulisseja. melkein mikään mun olemuksessa ei oo todellista mitä näytän muille.  on kyllä joo päiviä jolloin uskallan olla oma itteni ja osaan jopa hymyillä aidosti. mutta niitä päiviä on aivan liian vähän..toivon, että huominen on yksi niistä..